Keskeisenä yhdistävänä tekijänä on Arne Somersalo. Toimiessaan Ilmailuvoimien päällikkönä 1921 - 1926
hän osallistui uusien lentokenttien etsimiseen ja rakentamiseen. Ilmailuvoimien päällikkönä hän oli
etsimässä Ilmasotakoululle paikkaa ja hankki siihen rahoituksen. Työt Kauhavalla aloitettiin 1925 ja
Ilmailukoulu muutti Helsingistä Kauhavalle kesä- heinäkuussa 1929. Somersalo oli suunnittelemassa myös
Turun maalentokentän paikkaa. Siirryttyään Aeron liikennepäälliköksi 1926 hän ryhtyi pian esittämään, että
Helsinkiin pitäisi rakentaa maalentopaikka. Hän ennusti, että Suomen maalentokentät tulisivat olemaan
tärkeitä yhteyskenttiä paitsi Euroopan ja Suomen välillä, niin myös Skandinavian ja Venäjän välillä.
Lehtihaastattelussa hän suositteli ja kertoi jo ilmailutoimijoiden alustavasti sopineen kentän rakentamisesta
Vanhan kaupungin lahden pohjoisrannalle (HS 15.4.1926 no 101).

Vuonna 1928 hän siirtyi kirjailijaksi ja poliitikoksi, mutta edelleen häntä pidettiin Suomen ilmailun suurena
asiantuntijana, jolta kysyttiin mielipidettä ilmailukysymyksissä.

Kun katsotte Helsingin karttaa, niin huomaatte, että Vanhan kaupungin lahdesta pohjoiseen muutamia
kilometrejä on Malmin hautausmaa ja siitä hieman eteenpäin on Tattarisuon alue, jonne tuo Malmin kenttä
sitten rakennettiin. Rakennuspaikka ei ollut paras mahdollinen, sillä se oli vanhaa merenpohjaa ja alue oli
pääosin vanhaa suoaluetta nimensä Tattarisuo mukaisesti. Lentokentän rakentaminen ei tuolloinkaan
tapahtunut hetkessä. Sekä Turun että Helsingin kentät rakennettiin vasta 1935 - 1936 aikana ja
ensimmäinen vuorokone laskeutui Malmin lentoasemalle joulukuussa 1936.

Ennen rakentamista kentän rakentamista piti suunnitella hartaasti ja laajojen suunnitelmien tekemiseksi
maaperää tutkittiin ja mitattiin tarkasti liki sadan hehtaarin alueelta. Ehkä alueelle suuntautuneen
lisääntyvän mielenkiinnon takia paljastui Tattarisuolla erikoinen ja hämmentävä asia. Suolla sijaitsevasta
melkein umpeutuneesta lähteestä eräs autonkuljettaja löysi vuoden 1931 elokuussa aluksi irtonaisen käden
ja sitten lisää ruumiin osia. Somersalo, ollessaan tuolloin jo lapuanliikkeen pää-äänenkannattajan Ajan
Sanan päätoimittaja, oli seurannut lentokentän suunnittelua ja kirjoitti lehdessään uutisena, että
Tattarisuon ruumislöytöjen jäljet johtavat Malmilla sijaitsevaan Marjasen sylttytehtaaseen.

Makkaratehtailija Joonas Marjanen nosti asiasta painokanteen Ajan Sanaa vastaan vaatien samassa
yhteydessä raastuvanoikeudelta, että eversti Somersalo tuomitaan suorittamaan hänelle korvausta 12 000
mk sen johdosta, että hänen oli pakko sulkea liikkeensä tuon perättömän uutisen takia, sillä asiakkaat
alkoivat kammoksumaan hänen makkaroitaan. (ks. Käkisalmen Sanomat 17.10.1931).

Näin sai alkunsa sanonta "jäljet johtavat sylttytehtaalle". Sanonta on hieman epätarkka siinä mielessä, että
se ei ainakaan silloin pitänyt paikkaansa. Nykyisin sanontaa käytetään tilanteessa, jossa kun joku tekee
rikoksia tai levittää perätöntä tietoa, niin jälkien perusteella on löydettävissä sylttytehdas, joka niitä
liukuhihnaltaan tuottaa. Tässä tapauksessa Somersalo oli itse tuo sylttytehdas.

Itse ruumisasiassa totuus oli nimittäin jälleen tarua ihmeellisempi. Aikalaisille selvisi hiljalleen, sitten kun
ruumiin osia alkoi löytyä enemmän, että kyse oli jostain muusta kuin yksittäisestä murhasta. Ruumiin
palaset kuuluivat kymmenille henkilöille ja pian selvisi, että ruumiit kuuluivat jo kuolleille henkilöille. Ne oli
haettu läheiseltä Malmin hautausmaalta köyhien linjahaudoista. Vielä 1930-luvulla oli tapana haudata
köyhimpiä ihmisiä yhteisiin hautoihin. Haudat saattoivat olla avoimia, kaikkien nähtävillä, kunnes ne
täyttyivät kuolleista. Umpinaisinakin ne sijaitsivat lähellä maanpintaa. Syyllisiksi selvisi kuuden köyhälistöön
kuuluvien henkilöiden muodostama noitapiiri, joka palvoi lähdettä.

Veikko Heinonen

Tietokirjailija